Eriarvoisuuden torjuminen johtaa suureen poliittiseen muutokseen

Eriarvoisuuden kasvu on hyväksytty. Tämä on nähtävissä niin EU-Suomessa kuin laajasti muuallakin. Hyvinvointia ylistävien juhlapuheiden takana tehdään päätöksiä, joiden takia pahoinvointi lisääntyy.   Suomessa on 600 000 köyhiksi laskettua ihmistä. On jo tutkimuksinkin osoitettu, että köyhyysrajan alapuolella olevien lasten määrä on moninkertaistunut sitten 1990-luvun. Terveydenhoidon palveluja saa kyllä rahalla, mutta julkinen terveydenhoitojärjestelmä on jätetty murenemaan.   Kaikki tämä on tapahtunut aikana, jolloin Suomessa on eletty pitkää talouden noususuhdannetta. Esimerkkejä hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta ja eriarvoistumisesta on nähtävissä kaikkialla.   Eriarvoistumisen räikeimmät seuraukset eivät näy vielä Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, koska täällä hyvinvoinnin purkamisen lähtötaso on ollut korkeampi kuin useimmissa muissa maissa. Sen sijaan esim. USA:ssa eriarvoisuuden kasvu näkyy mm. lapsikuolleisuuden nousuna.   Kun haluaa tutustua koko suureen kuvaan yhteiskunnallisen kehityksen nykytilasta, sen taustoista ja tulevaisuuden vaihtoehdoista, kannattaa lukea v. 2006 ilmestynyt Ari Ojapellon suurteos ”Ahneuden aika”.

Eriarvoisuuden kasvun ovat hyväksyneet poliittiset päättäjät. Kansalaisten enemmistö Suomessa ei ole sitä hyväksynyt. Tämä on nähtävissä mm. kyselyissä, joiden mukaan useimmat ovat valmiit maksamaan vaikka lisää veroja, jotta hyvä terveydenhoito voidaan turvata kaikille.

Miksi johtavat poliitikot sitten ovat hyväksyneet eriarvoistumisen?  Luontevalta näyttävä selitys on, että yhä vähemmän kansalaisten tukea tarvitsevat päättäjät ovat samaistuneet taloudelliseen eliittiin eivätkä enää kansaan – valitsijoihinsa.

Verovaroista – ja myös yritysten kassoista - tapahtuva ja jatkuvasti kasvava rahoitus vallassa oleville puolueille on taannut sen, että näillä puolueilla on rahaa vaalimainontaan. Mainonta ja mediajulkisuus ratkaisevat pitkälle vaalituloksen. Kun valtamedian hallinta ja vaalirahoitus ovat samanmielisten käsissä, vaalitulos näyttää varmalta.

Julkisen keskustelun, siis käytännössä valtamedian, hallinta on tärkeä osa vallankäyttöä. Julkinen, avoin keskustelu tulevaisuuden vaihtoehdoista loistaa poissaolollaan, koska sellainen ei hyödyttäisi niitä, jotka nyt hyötyvät. Pääomien vapaa maastavienti ja pääomatulojen palkkatuloja keveämpi verotus ovat aiheita, joista ei julkista keskustelua haluta. Ei myöskään siitä, että on olemassa parempia vaihtoehtoja politiikalle, joka ”kannustaa” pienituloisia leikkaamalla heidän tulojaan ja suurituloisia lisäämällä näiden tuloja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyse on yhteisen ”kakun” jakamisesta. Sitäkään ei saisi julkisuudessa sanoa, vaan pitäisi keskittyä kakun jatkuvaan kasvattamiseen.         

Tulossa on mm. perusturvan uudistaminen. Nykytilanteessa voidaan odottaa tämänkin uudistamisen merkitsevän taas lisää eriarvoisuutta ja tulonsiirtojen varassa olevien aseman heikkenemistä. Julkisen sektorin, siis kuntien ja valtion palvelujen, supistaminen on yksi EU:n talouspolitiikan tavoitteita. Niitä  toteutetaan nyt mm. yksityistämällä ja kilpailuttamalla.

Hyvin rohkaisevaa on, että kansalaisten enemmistö on hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisen kannalla. Sen puolustaminen merkitsee nyt tarvetta poliittiseen suunnan muutokseen.

Kun avointa julkista keskustelua EU-asioista ei ole Suomessa käyty – siitä huolimatta, että pääministeri äskettäin vaati syvempää EU-keskustelua – monet suomalaiset eivät tiedä, että EU on paitsi suurten EU-maiden niin myös suuryritysten johtama rakennelma. Siitä löytyy selitys, miksi EU:n sopimuksissa kyllä suojellaan keinottelijoita, mutta ei työttömiä tai pienituloisia.

Kysymys hyvinvointiyhteiskunnan kohtalosta on kysymys EU-jäsenyydestä.   Voimme valita toisen, mutta emme molempia.

Suomen kansa ei ole saanut EU:sta mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet ilman EU:ta. Sen sijaan maksamme yhä enemmän siitä, että
raskain uhrauksia rakennettua yhteiskuntamme perustaa tuhotaan.

Kansanvallan, yhteisvastuun ja oikeudenmukaisuuden ihanteille rakennettu hyvinvointiyhteiskunta on osaksi purettu ja suunta on yhä huonompi.
  

Nyt tulevaisuus ei monilta osin ole enää suomalaisten omissa käsissä, vaan olemme EU:n - käytännössä sen suurten jäsenmaiden ja suuryritysten
- armoilla.
  

Avainkysymys on, milloin suomalaiset ottavat taas tulevaisuutensa ja omista asioistaan päättämisen omiin käsiinsä. EU:ssa toteutumatta jäävän
kansanvallan, tasa-arvoisen hyvinvoinnin ja oikeudenmukaisuuden yksiköksi sopivin on meidän suomalaisten osalta Suomi. Tähän tarvitaan
maamme itsenäisyyden palauttamista, siis EU:sta irtautumista.

Antti Pesonen

Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja