![]() |
|
|
Ajassa Nyt -verkkolehti, lokakuu 2007
PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Verkkokauppa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
MASTO- hankkeella vähennetään yhteisvoimin masennuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä 26.10.2007 (Sosiaali- ja terveysministeriö) Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut hankkeen vähentämään masennuksesta johtuvaa työkyvyttömyyttä. Hankkeessa paneudutaan työhyvinvoinnin ja mielenterveyden tukemiseen, masennuksen ehkäisemiseen, masennuksen hoidon tehostamiseen sekä kuntoutuksen ja hyvien sairauspoissaolokäytäntöjen kehittämiseen. Hankkeen tarkoituksena on tukea työssä jatkamista ja työhön paluuta masennuksen yhteydessä sekä vähentää masennusperusteista työkyvyttömyyttä. Suuri osa sairauden ja työkyvyttömyyden pitkittymisestä ja varhaisesta eläkkeelle jäämisestä olisi vältettävissä varhaisella puuttumisella, hyvillä hoitokäytännöillä ja toimivalla kuntoutuksella.
Korkean tason koordinaatioryhmäSosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on kutsunut MASTO- hankkeelle korkean tason koordinaatioryhmän, jonka puheenjohtajana hän toimii. Hallituksesta koordinaatioryhmässä ovat peruspalveluministeri Paula Risikko, työministeri Tarja Cronberg ja kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin. Muita jäseniä ovat yliasiamies Esko Aho, Sitra, toimitusjohtaja Leif Fagernäs, Elinkeinoelämän Keskusliitto, puheenjohtaja Michael Hornborg, MTK, pääjohtaja Jorma Huuhtanen, Kansaneläkelaitos, puheenjohtaja Lauri Ihalainen, SAK, työmarkkinajohtaja Markku Jalonen, Kunnallinen työmarkkinalaitos, toimitusjohtaja Jussi Järventaus, Suomen Yrittäjät, työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto, Valtion työmarkkinalaitos, puheenjohtaja Mikko Mäenpää, STTK, hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila, EVA, arkkipiispa Jukka Paarma, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, toimitusjohtaja Risto Parjanne, Suomen Kuntaliitto, pääjohtaja Pekka Puska, Kansanterveyslaitos, toimitusjohtaja Jukka Rantala, Eläketurvakeskus, toiminnanjohtaja Marita Ruohonen, Suomen Mielenterveysseura, puheenjohtaja Pekka Sauri, Mielenterveyden Keskusliitto, toimitusjohtaja Esa Swanljung, TELA, pääjohtaja Vappu Taipale, Stakes, pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos, puheenjohtaja Matti Viljanen, AKAVA, sopimusjohtaja Risto Voipio, Kirkon työmarkkinalaitos. Sosiaali- ja terveysministeriöstä koordinaatioryhmässä ovat valtiosihteeri Terttu Savolainen, kansliapäällikkö Kari Välimäki ja ylijohtaja Tarmo Pukkila. Hankkeen pääsihteeriksi nimetään, psykiatrian dosentti Teija Honkonen Työterveyslaitokselta. Hankkeessa laaditaan toimintaohjelma, johon osapuolet sitoutuvat yhteisesti ja ryhtyvät toteuttamaan sitä omilla tahoillaan. Parhaillaan on meneillään useita valtakunnallisia ohjelmia ja hankkeita, jotka voivat osaltaan vaikuttaa siihen, että masennusperusteinen työkyvyttömyys vähenee. MASTO-hanke toimii tiiviissä yhteistyössä näiden kehittämishankkeiden kanssa.
TaustaaTyökyvyttömyysasiain neuvottelukunnan tuoreen selvityksen perusteella näyttää siltä, että arjen hyvinvoinnin murros ja työelämän muuttuminen lienevät osatekijöitä, jotka johtavat masennuksen aiheuttamaan työkyvyttömyyteen. Tutkimusten mukaan masennus sairautena ei ole yleistynyt viimeisten vuosikymmenten aikana. Vaikka masennukseen sairastuneiden määrä ei ole kasvanut, masennuksen vuoksi joudutaan sairauslomalle ja ennenaikaiselle eläkkeelle huomattavasti aikaisempaa useammin. Vuonna 2006 noin 4 000 suomalaista joutui masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle. Heistä yli puolet oli naisia. Masennukseen perustuvien työkyvyttömyyseläkkeiden määrä lähti kasvuun 1990-luvun puolivälissä. Masennukseen perustuvien työkyvyttömyyseläkkeiden eläkemeno oli 324,4 miljoonaa euroa vuonna 2006.
|