[ Etusivu ]  [ Viihde ja kulttuuri ]  [ Artikkelit ]  [ Mielipide ]  [ Toimitus ]  [ Website Builder
Ajassa Nyt -verkkolehti, lokakuu 2007

PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Verkkokauppa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)

 

>

 

Uutta tutkimustietoa: Starttirahauudistus on kannattanut

12.10.2007 (Työministeriö)  Starttirahalla perustettujen yritysten alkuvaiheen elossapysyminen näyttää paremmalta kuin aloittavien yritysten yleensä. Starttirahalla palkkatyöstä yrittäjäksi siirtymisen myötä syntyvät välilliset työllisyysvaikutukset ovat korkeat. Tämä käy ilmi työministeriön tilaamasta erikoistutkija Pekka Stenholmin tutkimuksesta Starttiraha yrittäjyyden avaimena – Jatkokokemuksia starttirahakokeilusta 2005–2007.

Starttirahajärjestelmää on vuoden 2005 alusta muutettu kokeiluna siten, että starttirahaa voidaan myöntää työttömien työnhakijoiden lisäksi muun muassa palkkatyöstä, opiskelusta tai kotityöstä kokoaikaisiksi yrittäjiksi ryhtyville. Vuosina 2005–2007 starttirahalla on aloittanut yritystoiminnan kaikkiaan noin 21 000 henkilöä, joista muita kuin työttömiä starttirahan hakemishetkellä oli lähes puolet eli 9 600 henkilöä.

Starttirahajärjestelmän uudistusta arvioitiin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Nyt julkaistut tulokset vahvistavat aiemmin havaittuja myönteisiä kokemuksia.

Vaikka rahallisesti starttiraha koetaan pieneksi, sen vahvuutena on yrittäjyyteen kannustava vaikutus. Starttiraha koetaan käytännön osoituksena julkisen sektorin kannustuksesta yrittäjyyteen. Kannustava vaikutus lisääntyy, kun yrittäjäksi ryhtyvän itseluottamus kasvaa onnistumisten myötä.

Lähes 90 prosenttia yrityksistä elossa kahden vuoden jälkeen

Tutkimuksessa ilmeni, että vuonna 2005 perustetuista starttirahayrityksistä oli tutkimushetkellä eli vuonna 2007 toiminnassa edelleen runsas 87 prosenttia. Osuus on selvästi korkeampi kuin aloittavilla yrittäjillä yleensä.

Yritysten alkutaipaleen selviytymiseen vaikuttavat muun muassa starttirahakauden pituus ja yrityksen perustamisen yhteydessä hyödynnetyt asiantuntija- tai neuvontapalvelut.

Starttirahalla aloittaneiden yrittäjien yritystoiminta on usein liikevaihdoltaan ja työllistävyydeltään laajempaa kuin ilman starttirahaa aloittaneiden yrittäjien. Tämä on hyvä tulos, mutta samalla se antaa syyn pohtia, ovatko kaikki yritysideat olleet starttirahan tarpeessa.

Yllättävän moni kielteisen starttirahapäätöksen saaneista on aloittanut yritystoiminnan ilman starttirahaa. Lisäksi osa starttirahaa saaneista kokee starttirahan merkityksen pieneksi, ja osa asiantuntijoista on sitä mieltä, että starttirahaa on voitu myöntää myös sellaisille henkilöille, joilla ei olisi siihen tarvetta. Näiden näkemysten rinnalla tulee kuitenkin ottaa huomioon, että starttirahan tuloksellisuus ja kohdistuvuus olivat edelleen varsin hyviä, ja starttirahan merkitys yrittäjyyteen kannustavana instrumenttina on merkittävä.

Jos starttirahaa voivat myös tulevaisuudessa saada ei-työttömät, starttirahan rooli yrittäjyyteen kannustavana instrumenttina vahvistuu. Starttirahalla voidaan madaltaa kynnystä siirtyä palkkatyöstä itsenäiseksi yrittäjäksi. Tutkija esittää, että jatkossa tärkeämpänä kriteerinä starttirahan saamiselle tulisi olla yrittäjän liikeidea, ei toimeentulon tarve kuten nykyisin.

Tutkimuksessa tarkasteltiin niiden henkilöiden näkemyksiä starttirahasta, joille oli vuoden 2005 alun jälkeen tehty myönteinen (1756 kpl) tai kielteinen starttirahapäätös (218 kpl). Lisäksi tutkimusaineistoa kerättiin starttirahapäätösten kanssa tekemisissä olevilta asiantuntijoilta: starttirahapäätösten tekijöiltä, päätösten valmistelijoilta, asiantuntijalausuntojen laatijoilta ja muilta asiantuntijoilta sekä työelämästä starttirahalla yrittäjäksi ryhtyneiden entisiltä työnantajilta.

Tutkimus tehtiin työministeriön toimeksiannosta Turun kauppakorkeakoulun Yritystoiminnan tutkimus- ja koulutuskeskuksen TSE Entressä.

 

report phishingreport abuse