[ Etusivu ]  [ Viihde ja kulttuuri ]  [ Artikkelit ]  [ Mielipide ]  [ Toimitus ]  [ Website Builder
Ajassa Nyt -verkkolehti, lokakuu 2007

PääkirjoitusUutiset Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Verkkokauppa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)

 

>

 

Työministeriö ja tilastokeskus julkistivat syyskuun työllisyyskatsaukset

23.10.2007 (Ajassa Nyt)  Työministeriö julkisti syyskuun työllisyyskatsauksen 23.10.  Sen mukaan työttömiä työnhakijoita oli syyskuun lopussa 198 500, mikä on 29 600 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.  Myös työhallinnon koulutus- ja tukitoimin sijoitettujen määrä oli 2700 pienempi kuin edellisen vuoden syyskuussa.  Samalla, kun työministeriö julkaisi työllisyyskatsauksen, Tilastokeskus ja työministeriö julkistivat myös yhteistiedotteen Työllisyys ja työttömyys syyskuussa 2007.  Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli 168 000 henkeä.

Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston erot

Työllisyystilannetta seurataan kuukausittain sekä Tilastokeskuksen otantaan perustuvalla työvoimatutkimuksella että työministeriön työnvälitystilastolla, joka on rekisteripohjainen tilasto. Työnvälitystilasto kuvaa kuukauden viimeistä arkipäivää. Työvoimatutkimuksen tiedot kootaan kaikilta kuukauden viikoilta.

Työvoimatutkimuksessa noudatetaan Kansainvälisen työjärjestön ILO:n tilastointisuosituksia ja Euroopan unionin tilastoviraston Eurostatin edellyttämiä käytäntöjä. Niiden mukaan henkilö tilastoituu työttömäksi, jos hän on 15 vuotta täyttänyt, työtä vailla, hakenut viimeisten neljän viikon aikana aktiivisesti työtä ja on työhön käytettävissä kahden viikon sisällä. Työnvälitystilasto perustuu lainsäädäntöön ja hallinnollisiin määräyksiin.

Työvoimatutkimuksen työttömyyden tilastointiperusteet poikkeavat työnvälitystilaston perusteista työnhaun aktiivisuuden ja työmarkkinoiden käytettävissä olon osalta. Tilastointierojen vuoksi työttömien työnhakijoiden määrä ja ILO:n suosituksen mukaan laskettu työttömien määrä voivat erota toisistaan. Eroja on selvitetty Internet-osoitteessa http://tilastokeskus.fi/til/tyti/tyti_2006-02-07_men_002.html.

Myös nuorten työttömyys vähentynyt, mutta heitä on yhä paljon

Syyskuun lopussa oli nuoria, alle 25 -vuotiaita työttömiä työnhakijoita 19 800, mikä on 3900 vähemmän kuin edellisen vuoden syyskuussa.

Työministeriön työllisyyskatsaus kokokaisuudessaan tästä (pdf).


Työministeriön ja tilastokeskuksen yhteistiedotteen taulukot: (Lähde: Tilastokeskus)

Työllisyyden muutokset 9/2006 - 9/2007, tuhatta henkeä

  Syyskuu 2007 Syyskuu 2006 MUUTOS, %
9/06 - 9/07
 Tilastokeskuksen työvoimatutkimus:
 Työlliset yhteensä 2 472 2 438 1,4
 - palkansaajat 2 158 2 122 1,7
 - yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet 314 315 -0,5
 Työllisyysaste, % 69,3 68,7 0,62
 Työttömät 1 168 179 -6,0
 Työttömyysaste, % 6,4 6,8 -0,52
 Työvoima yhteensä 2 640 2 617 0,9
 Työvoimaosuus, % 66,3 66,0 0,32
 Työvoimaan kuulumattomat yhteensä 1 345 1 350 -0,4
 - opiskelijat 374 372 0,6
 - kotitaloustyössä 85 89 -4,6
 
 Työministeriön työnvälitystilasto:
 Työttömät työnhakijat 198 228 -13,0
 - yli vuoden työttömänä olleet 49 62 -20,1
 Tukitoimenpitein työllistetyt 38 40 -4,7
 Työvoimakoulutuksessa 31 31 0,0
 Työharjoittelussa, vuorottelutyössä 18 19 -4,4
 Uudet avoimet työpaikat työvoimatoimistoissa 43 36 18,6

 Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista
 1 Kansainvälisen työjärjestön ILO:n suosituksen mukaisesti tilastoituna


2 prosenttiyksikköä
Lisää aiheesta:

Tilastoista ja todellisuudesta voi syntyä väärinkäsityksiä

 

report phishingreport abuse