![]() |
|
|
Help for Underprivileged HFU ry:n julkaisema sitoutumaton verkkolehti ISSN 1797-3120, Helmikuu 2008
Uutiset Pääkirjoitus Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss) Lukijoiden omat kuvat
|
Valituksen käsittely KELA:ssa kestää jopa useita vuosia
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa (Somla) valitusten käsittely kestää tätä nykyä keskimäärin 16 kuukautta. Jos päätös on kielteinen, seuraava valitusaste on Vakuutusoikeus ja siellä keskimääräinen valituksen käsittelyaika on 15 kuukautta. Kun mukaan lasketaan Kelan tai vakuutusyhtiön käsittelyaika, oikeusturvan saaminen välttämätöntä toimeentuloa koskevassa asiassa kestää helposti kolmisen vuotta. Somlassa käsittelemättömiä valituksia on tätä nykyä pinossa odottamassa 26 500 – lähes yhtä paljon kuin Savonlinnassa on asukkaita, kertoo Helsingin Sanomat. Osa esittelijöistä kokee jatkuvan kiireen heikentävän ratkaisevasti valittajien oikeusturvaa. Kun aikaa kunnolliseen perehtymiseen ei ole, hylkäävä päätös on aina helpompi perustella kuin löytää valituksesta muuttamisperuste. Suomi on saanut langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta heikosti perustelluista päätöksistä toimeentuloturvaa koskevissa asioissa. Toimeentuloturvan muutoksenhaun pitkiin kestoihin pitää puuttua Kelan valtuutetut edellyttävät, että sosiaali- ja terveysministeriö ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnassa käsiteltävien asioiden nopeuttamiseksi. Ajassa Nyt -verkkolehti uutisoi asiasta viime vuoden joulukuussa. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle siirtyi 1.1.2007 aikaisemmalta viideltä alueelliselta sosiaalivakuutuslautakunnalta entisten eläke-, vammaisetuus-, asumistuki- ja muiden asioiden lisäksi sairausvakuutusasiat, lapsiperheiden tuet ja sotilasavustus.
Kohtuullisena keskimääräisenä käsittelyaikana voitaneen pitää enintään kuutta kuukautta, mihin nähden nykyinen käsittelyaika on enemmän kuin kaksikertainen. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä sekä lisäämällä henkilöresursseja että parantamalla ja kehittämällä edelleen käsittelyprosesseja. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tulisi verrata käytäntöjään muihin muutoksenhakuelimiin kuten hallinto-oikeuksiin ja käräjäoikeuksiin. Harkittavaksi tulisi mm. ottaa käyttöön yhden tuomarin kokoonpano esimerkiksi selkeimmissä sairausvakuutusasioissa, lapsiperheiden etuuksissa, asumisen tuissa ja sotilasavustuksessa. Prosessien kehittämisessä tulisi harkita myös ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöä. Valtuutetut kiinnittävät myös huomiota siihen, että vaikka on kysymys muutoksenhakuelimen käsittelyn hitaudesta, asiakkaiden kritiikki yleensä kohdistuu toimeenpanijaan eli Kelaan. Kela on omalta osaltaan pyrkinyt määrätietoisesti lyhentämään eri etuuksien käsittelyn läpimenoaikoja sekä selkeyttämään päätöstensä perusteluja ja asiakaskirjeitään, missä työssä on asiakastutkimusten mukaan myös saavutettu tuloksia.
Teksti ja kuvat: Kari Laurila
|