![]() |
|
|
Ajassa Nyt -verkkolehti, Joulukuu 2007
Uutiset Pääkirjoitus Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
Kirjavat säännökset haittaavat lasten ja nuorten palveluiden järjestämistä 30.11.2007 (Eduskunnan tiedotteita) Ohjaavia säädöksiä on paljon ja erityisesti monimutkaiset salassapitosäännökset voivat hidastuttaa varhaista puuttumista lasten ja nuorten ongelmiin. Näin todetaan tarkastusvaliokunnan mietinnössä Valtiontalouden tarkastusviraston kertomuksesta 2006. Asian täysistuntokäsittely on viikolla 50. Tarkastusvaliokunta kiittelee tarkastusvirastoa aihevalinnoista, jotka on nostettu esiin tarkastuskertomuksessa vuodelta 2006. Tässä on nostettu esiin myös lasten ja nuorten palvelut, joita ohjaavien säädösten määrä on suuri. Toiseksi lasten ja nuorten palveluiden vaikuttavuudesta tiedetään toistaiseksi vähän. Valiokunta nostaa esiin havainnoissaan monia käytännön seikkoja. Esimerkiksi monimutkaisten salassapitosäännösten tulkintaa joudutaan tekemään paikallistasolla, mikä saattaa hidastaa varhaista puuttumista jo havaittuihin lasten ja nuorten ongelmiin. Myös tiedonsaannin vaikeudet haittaavat työtä. Olemassa olevien tietojen ja tilastojen käyttöä haittaavat tietojen maksullisuus, jolloin luotettavien ja kattavien arviointien toteuttaminen saattaa vaikeutua. Valiokunta peräänkuuluttaa epätarkoituksenmukaisen maksullisuuden poistamista monien rekisterien osalta, jotta viranomaisten välinen tiedonvaihto ja yhteistyö voi toimia nykyistä paremmin. Tämän syksyn tapahtumat ovat konkreettisesti herättäneet herättäneet yhteiskunnan huomaamaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvan ennaltaehkäisevän työn tärkeyden akuuttien hoitotoimenpiteiden rinnalla, valiokunta toteaa mietinnössään. Muita tarkastusvaliokunnan mietinnössä esille nostamia aihealueita ovat muun muassa tulosohjaus, valtionapujen ja -tukien seuranta sekä verotuet ja finanssipolitiikan tietoperustan luotettavuus.
|