![]() |
|
|
Ajassa Nyt -verkkolehti, Joulukuu 2007
Uutiset Pääkirjoitus Kolumni Kuukauden henkilökuva Kuvakilpailun satoa Vanhemmat lehdet Muut lehdet (rss) News in English (rss)
|
Toimeentuloturvan muutoksenhaun pitkiin kestoihin pitää puuttua
Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle siirtyi 1.1.2007 aikaisemmalta viideltä alueelliselta sosiaalivakuutuslautakunnalta entisten eläke-, vammaisetuus-, asumistuki- ja muiden asioiden lisäksi sairausvakuutusasiat, lapsiperheiden tuet ja sotilasavustus. Kohtuullisena keskimääräisenä käsittelyaikana voitaneen pitää enintään kuutta kuukautta, mihin nähden nykyinen käsittelyaika on enemmän kuin kaksikertainen. Tähän tavoitteeseen voidaan päästä sekä lisäämällä henkilöresursseja että parantamalla ja kehittämällä edelleen käsittelyprosesseja. Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan tulisi verrata käytäntöjään muihin muutoksenhakuelimiin kuten hallinto-oikeuksiin ja käräjäoikeuksiin. Harkittavaksi tulisi mm. ottaa käyttöön yhden tuomarin kokoonpano esimerkiksi selkeimmissä sairausvakuutusasioissa, lapsiperheiden etuuksissa, asumisen tuissa ja sotilasavustuksessa. Prosessien kehittämisessä tulisi harkita myös ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöä. Valtuutetut kiinnittävät myös huomiota siihen, että vaikka on kysymys muutoksenhakuelimen käsittelyn hitaudesta, asiakkaiden kritiikki yleensä kohdistuu toimeenpanijaan eli Kelaan. Kela on omalta osaltaan pyrkinyt määrätietoisesti lyhentämään eri etuuksien käsittelyn läpimenoaikoja sekä selkeyttämään päätöstensä perusteluja ja asiakaskirjeitään, missä työssä on asiakastutkimusten mukaan myös saavutettu tuloksia.
|