- Mutta joukkoliikenne siis yleensä…tämä ties missä yliopistossa itsensä koulinut nuori nainen haluaa tietää.Mitä mieltä minä olen yleensä joukkoliikenteestä.Enpä mitään.Toistan vastaukseni ja painotan sitä että minulla ei ole enää kovinkaan abstrakteja ajatuksia joukkoliikenteestä, en jaksa ajatella abstraktisti mistä hyvästä tämä nainen ilmeisesti loukkaantuu puheeni sävystä ja kirjaa minusta loppuraporttiin että tein häneen lähinnä vetämättömän vaikutelman.

Mutta mitä muuta tämä neuropsykologi sai irti kuntoutujasta.Katsotaanpa lausuntoa vähän tarkemmin

”Kuntoutuja saapuu sovittuna aikana,työskentely testitilanteessa on yhteistyökykyistä, mutta kuntoutujan olemus on melko vetämätön.”

Psykologi siis olettaa jo noin lähtökohtaisesti, että on syytä lähteä siitä että siinä ja siinä jos nämä Merikosken tutkimuskeskuksen saapuvat kuntoutettavat ylipäänsä ilmaantuvat paikalle joten on syytä kirjata erikseen sekin, että kuntoutettava saapuu paikalle ajoissa ja on vieläpä yhteistyökykyinen.Voi vain ihmetellä millaisina ihmisinä pitkään työttömänä tai kursseilta kursseille kulkeneita ihmisiä oikein pidetään.Sitä on näiden vuosien aikana joutunut miettimään liian usein.Yhdessä työpaikassa sinut kehutaan maasta taivaaseen, yhdistyksen puheenjohtaja sanoo että ei tarvitse kuin mainita asiasta hänelle niin jo on työ tehty. Seuraavana päivänä olet jossain toisessa paikassa luuseriksi haukuttavana.Ja tätä vuosikausia.

Mitäpä muuta neuropsykologi saa irti kuntoutujasta.

”Pitkälti tuntuu ajattelevan, että hänen ongelmansa ja työttömyytensä johtuvat erilaisista yhteiskunnallisista tekijöistä.Ei pääse irti tästä ajattelumallista, vaan tuo sitä ohimennen esiin kaikenlaisissa kysymyksissä…”

Tietysti voidaan pohtia paljonkin siitä mistä työttömyys Suomessa johtuu mutta kun korkeasti koulutettu akateeminen ihminen alkaa kirjata tuollaisia lausuntoja voidaan tietysti haistaa lausunnon takaa pilkistävä outo olettamus – työttömyys on joko yhteiskunnallinen tai yksilöllinen ongelma.Tutkijan kannalta lienee parempi että kuntoutettavat syyllistävät itsensä.Itse en ajattele enää siitä mitään koska ongelma muuttui jossakin vaiheessa niin absurdiksi ,että totesin sen ajattelemisen olevan lähinnä hulluutta.Tutkija kuitenkin näyttää olettavan ,että tutkittavan ongelmana on tuo juuttuminen yhteiskunnan syyttämiseen mitä hän selvästikin pitää pahana asiana.Kuntoutettava on ikään kuin juttunut väärään ajattelumalliin.

En oikein kehdannut sanoa tälle nuorelle tytölle, että enimmäkseen keskityin vinoilemaan kaikesta, en jaksanut enää ottaa todesta viranomaisia, en jaksa vieläkään.En pysty enää hahmottamaan sitä millaisina laboratoriorottina nämä erilaiset virkamiehet ja – naiset pitävät meitä työn, koulutuksen, työttömyyden, köyhyyden ja loputtoman kurssituksen ristiaallokossa selluvia ihmisiä.