|
Työnantajakampanjassa otetaan haltuun kaikki osaavan työvoiman haun keinot
(Työministeriö) Työvoimatoimistot jalkautuvat tehostetusti työnantajien luokse ja näkyvät erilaisissa tapahtumissa syyskuun kahdella viimeisellä viikolla. Yhdettätoista kertaa järjestettävän työnantajakampanjan aikana paneudutaan osaavan työvoiman saatavuuteen ja etsitään yhteistyössä työnantajien kanssa ratkaisuja työvoiman hankintaan. Erityisesti esillä on yhteishankintakoulutus, jonka avulla työnantaja saa räätälöidysti tuoreen osaamisen omiin tarpeisiinsa.
Työministeri Tarja Cronberg pitää tärkeänä työvoimatoimistojen yhteistyötä työnantajien kanssa ja jalkautumista yrityksiin. Hän vauhdittaa omalta osaltaan kampanjan onnistumista. Työministeri osallistuu kampanjan tilaisuuksiin Joensuun seudun työvoimatoimistossa ja Lasipalatsin työnhakukeskuksessa Helsingissä.
Erityisen tärkeää työvoimatoimistojen ja työnantajien yhteistyö on tilanteessa, jossa työvoiman saatavuus on vaikeutunut. Siksi kampanjan aikana esitellään laajasti erilaisia rekrytointikeinoja ja -kanavia. Esimerkiksi työvoimakoulutusta voidaan räätälöidä suoraan työnantajan tarpeisiin. Tämä yhteishankintakoulutus toteutetaan yrityksen ja työhallinnon yhteisesti suunnittelemana, hankkimana ja rahoittamana.
Työnhakukeskuksissa järjestään runsaasti erilaisia rekrytointitilaisuuksia, joissa työnantajat ja hakijat kohtaavat toisensa. Työnhakukeskukset neuvovat omatoimisessa työnhaussa, mm. työhön ja koulutukseen liittyvien verkkopalvelujen käytössä ja CV:n laatimisessa sekä järjestävät rekrytointi- ja teematilaisuuksia yhdessä työnantajien kanssa. Tänä vuonna lisätään erityisesti teknologianteollisuuden tunnettuutta alueellisissa ja paikallisissa metallialan rekrytointitilaisuuksissa.
Kampanjan aikana markkinoidaan CV-nettiä eli opastetaan työnantajia etsimään työhallinnon verkkopalvelusta sopivia työnhakijoita ja työtä hakevia tekemään hyvä työnhakuilmoitus. CV-nettiä voivat käyttää kaikki työnhakijat ja työnantajat. Palvelun käyttäjän ei tarvitse olla työvoimatoimiston asiakas. Sekä työnantajat että työnhakijat antavat CV-netistä hyvää palautetta – se on vaivaton väline työn ja tekijöiden kohtaamiseen.
Osaavaa työvoimaa etsitään Euroopan laajuisesti
Eurooppalainen työnvälitysverkosto EURES järjestää työnantajakampanjan aikana eri puolilla Suomea tilaisuuksia, joissa kerrotaan miten ja mistä Euroopasta löytyy osaavaa työvoimaa. Suurimmissa työvoimatoimistoissa työskentelevät verkoston neuvojat ovat työnantajien apuna rekrytoinnin eri vaiheissa.
Syyskuun viimeisellä viikolla järjestetään useilla Euroopan paikkakunnilla samanaikaisesti European Job Days -messuja, joilla suomalaiset neuvojat ovat mukana etsimässä ehdokkaita avoimiin työpaikkoihin työnantajien kanssa ja kertomassa Suomessa työskentelystä. Suomalaiset osallistuvat messuille muun muassa Romaniassa, Bulgariassa, Puolassa, Virossa, Unkarissa ja Portugalissa.
Myös maahanmuuttajien osaaminen käyttöön
Suomessa asuu yhteensä noin 130 000 ulkomaan kansalaista, joista työikäisiä on noin 100 000. Suurin osa Suomeen muuttaneista on Suomen lähialueilta Venäjältä, Virosta ja Ruotsista, ja yli puolet Suomeen muuttaneista on eri puolilta maailmaa tulleita paluumuuttajia. Maahanmuuttajien kielitaito ja ammatillinen osaaminen ovat tarpeen erityisesti nyt, kun monilla aloilla kärsitään vähentyvästä työvoimasta.
Työvoimatoimiston maahanmuuttajaneuvojat tuntevat hyvin alueensa hakijoiden osaamisen. Maahanmuuttajien kielitestit, osaamiskartoitukset ja työharjoittelukokemukset antavat hyvän kuvan hakijan osaamisesta.
|