Köyhyys on lisääntynyt Helsingissä

Kalliossa asuessa köyhyys ja tämän yhteiskunnan rappiotila lyö silmille joka päivä. Vähävaraisten ihmisten arki on hyvin säädeltyä ja niukkaa kaikkialla, mutta etenkin Helsingissä. Toimeentulotuki on viimeinen tuki, joka myönnetään jos muut tulot eivät riitä. Toimeentulotuella eläviä ryhmiä ovat mm. vanhuuseläkeläiset, työkyvyttömyyseläkeläiset, opiskelijat, pätkätyöläiset, pienipalkkaiset työntekijät, mielenterveysongelmaiset, päihdeongelmaiset, syrjäytyneet. Useat toimeentulotuella elävät, jotka eivät ole töissä, ovat jääneet niin yhteiskunnan elämän ulkopuolelle, että kukaan ei heitä tahdo ottaa töihin, palkalla tai ilman. Tässä valossa ovat köyhille osoitetut kehotukset mennä töihin asiattomia, sillä harva huvikseen suotuu sosiaalitoimiston nöyryytettäväksi, mikäli mikään muu vaihtoehto tahansa olisi siedettävämpi. Työnteko ei myöskään tilannetta välttämättä paranna, kuten edellä perustelen.

Toimeentulotuella olevalla ei saa olla säästöjä. Kaikki rahat on käytettävä, ennen kuin voi hakea lisää tukea. Käytännössä tarkoittaa rahojen nostamista tililtä käteiseksi, laittamista toisen henkilön nimellä olevalle tilille tai vaikkapa kultaharkkojen ostamista, joita sosiaalitoimistossa ei voida nähdä. Vararahaa on pakko olla, koska sosiaalitoimistoihin ei voi ikinä luottaa, tuki voidaan katkaista ja sitä voidaan viivyttää, pakko olla vararahaa syömisen turvaamiseksi. Kultaharkot ovat järkevin tapa, koska niihin ei inflaatio pure. Osakkeita jos on, niin toimeentulotukea ei tipu. Jos jostain kumman syystä osakkeita saisikin olla, niin viimeistään osingot menevät suoraan toimeentulotuista pois, mutta osakkeiden säilytysmaksut ja verot saa maksaa itse.

Jos toimeentulotuella pitkäaikaisesti elävä saa perinnön tai tuttava päättää lahjoittaa tilille yllättäen raha-avustuksen, sosiaalitoimisto vie kaiken. Mitään ei jätetä. Perintö- ja lahjavero on 100 %.

Asunnon on käytännössä oltava vuokra-asunto. Asumisoikeusasunto tai omistusasuntokin ovat mahdollisia, mutta niistä maksetaan vain juoksevat kulut, lainan lyhennystä ei makseta, vaikka kokonaiskulut olisivat samat kuin vuokralla eläessä. Vuokranormit ovat kuitenkin liian alhaiset. Helsingissä enimmäisvuokra on 520 euroa (Espoossa 550 euroa, vaikka vuokrat edullisempia, Helsingin sosiaalitoimi haluaa eroon köyhistä!), jolla hinnalla on vaikea saada asuntoa. Enimmäisvuokraa ei myöskään nosteta vuosien kuluessa, vaan joka vuosi saa maksaa enemmän omistaan. Vaikka omistusasunnon lainanlyhennyksiä ei makseta omasta asunnosta, se kyllä käy, että tuttava (tai tuntematon) ostaa asunnon ja vuokraa sen toimeentulotuella elävälle maksimivuokralla. Tällöin tuttava voi lyhentää lainaa sosiaalitoimiston piikkiin, vaikka itse asukkaalle sitä ei sallita.

Toimeentulotuella elävä pidetään riippuvaisena sosiaalitoimistosta. Tilanteen parantamiseen ei kannusteta. Jos saa pientä palkkaa jostain, siitä 80 % menee tuista pois ja 20 % saa pitää. Eli ei kannata työnteko. Opiskelun aloittamisesta rangaistaan korvaamalla 300 euroa tuista lainalla. Jos ei ota lainaa, saa perusosan 380 euroa - 300 euroa eli 80 euroa jää ruokarahaa. Siitä kun vielä maksaa 40 euroa liian suureen vuokraan ja puhelinlaskun sekä nettiyhteyden (pankkiasiointiin), ei jää mitään. Jos opiskelee pimeästi, saa täydet tuet. Rehellinen ei kannata siis olla. Kuitenkin sosiaalitoimisto määrää opiskelemaan, jos tutkintoa ei ole. Jos töitä ei saa opiskelun jälkeen, opintolainan takaisinmaksua ei lasketa menoksi, vaan käsketään laittaa laina ulosottoon. Luottotiedot menevät ja joutuu velkakierteeseen, sosiaalitoimiston aiheuttamana.

Työtön voidaan pakottaa palkattomaan työharjoitteluun sillä uhalla, että tuet katkaistaisiin kokonaan (työmarkkinatuki) tai niitä vähennettäisiin merkittävästi (toimeentulotuki). Käytännössä työtön tekee samoja töitä kuin palkallinenkin työntekijä, mutta saa siitä 8 euroa päivältä ruokarahaa palkaksi. Eläke ei kerry, työterveyshuoltoa ei ole ja tukia saa edelleen hakea. Veikko Hurstin leipäjono ja Kirkon diakoniatyökin tulee tutuksi palkintona 6-tuntisesta ahkeroidusta työpäivästä. Leipäjonossa voi katsella, kuinka ohi ajaa kalliilla kaupunkimaastureilla vanhoja tuttuja. Tutut eivät tahdo nähdä köyhiä metroissa, kaupoissa tai kadulla, joten kulkevat autolla ja asuvat turvallisilla omakotialueillaan, joissa heidän lastensa ei tarvitse nähdä köyhyytä. Tv-kamerat kunnioittavat toisinaan leipäjonolaisia läsnäolollaan. Illalla työttömän äidin lapsi juoksee iloissaan kertomaan "jee, äiti, sä pääsit uutisiin!".

Työtön joutuu joka kuukausi lähettämään tiliotteensa sosiaalivirkailijan tarkastettavaksi. Tämän lisäksi on haettava ensin työmarkkinatukea ja tämän jälkeen asumistukea. Kun nämä tuet eivät ole elämiseen riittäviä, näiden lisäksi on haettava toimeentulotukea täydentämään noin 200 eurolla edellämainittuja tukia. Jos voi elää ilman tätä 200 euroa, ei tarvitse tiliotteita lähetellä eikä sosiaalitoimisto kyttää tuloja ja menoja. Köyhälle on kuitenkin tämä 200 euroa olennainen raha ja on haettava pysyäkseen hengissä.

Pankista ei köyhä saa luottokorttia eikä edes pankkikorttia, joten halvemmat tilaukset ulkomailta jäävät haaveeksi. Kehätien edullisissa marketeissa ei voi käydä ruokaostoksilla, eikä niitä valtavia ruokamääriä edes jaksaisi kantaa kotiin ilman autoa, vaan on ostettava kalliista lähikaupasta pienissä erissä. Itse ei ruokaa voi viljellä vaikka haluaisikin, koska perittyä maatilaa ei ole, eikä osaamistakaan. Rahaakaan ei ole maatilkun ostamiseen, vaikka halua maalle muuttoon olisikin. Ja ilman autoa siellä maalla on vaikea pärjätä, mutta mistäpä köyhä sellaista hommailisi, kun bussin 40 euron kuukausilippukin tekee tiukkaa.

Alkoholiongelmista kärsiviä syrjäytyneitä hemmotellaan alkoholiveron alennuksilla ja avaamalla kulmakapakoita jokaiseen taloon. Vieroitushoito on luonnollisesti säästetty minimiin, koska halvempaa on antaa ihmisten alkoholisoitua kotonaan kuin hoitaa heidät terveiksi.

Vaikka lama-ajoista on jo lähes 20 vuotta, köyhyys on edelleen läsnä keskuudessamme, syvempänä kuin pitkiin aikoihin.

Kristian K.